Moi,
Viime päivät ovat tarjonneet jälleen raviurheilulle tyypillistä aaltofiilistä. Sunnuntaina Kokemäellä sain ajaa TODELLA magiaa veteraania eli MAC DUFFIA. Kyseessä oli oikein hieno ja NOPEA hevonen, joka oli loistavasti valmennettu ja hoidettu. Melkein olimme toisia, ja iso olisi kaksari ollut. Kokkelissa oli kivaa!
Loviisaan olikin sitten kiva lähteä. Mutta tulomatka ei ollutkaan sellainen kuin olin haaveillut. Tuloksena oli kahdet hoplat, eli pitkät laukat. P…le.
Taistelu ja viikko jatkuu. Huomenna on Vermossa paluu O’LE BIRDLANDIN rattaille. Aimo on ruokkinut ja viritellyt Oleeta niinsanotusti viimmesen päälle. Ja..upeassa kunnossa OLE onkin. Eilen kävin poikaa morjestamassa. Ja Aimo kertoi, että ruuna on iskussa! Tarkoitus on kenties alussa ottaa pientä riskiä, ja koittaa ihan eteenpäin ja parijonoon. Toivotaan, että olisi tuuria juoksun kulussa!
Perjantaina uusin Mr Midnight Starilla, johon otin tuntumaan jo pari viikkoa sitten. Ruuna on hieman hermostunut tapaus, eikä aivan helppo ajettava. Haasteet ovat kuitenkin tehty otettaviksi, ja jotenkin tuntui, että viime kerrasta kuski saattoi oppia jotain. Katsotaan kuinka käy. Jos ravia päästäisiin, niin ruuna kyllä jaksaa polkea!
Tämän viikon jälkeen on ajot ajettu ainakin viikoksi, sillä 2.7.-9.7. sujuvat lomailun merkeissä kaukomailla. Mutta Suur-Hollolassa päivystetään ennen sitä. Minun Suur-Hollola -ajot alkoivat v. 1975, eli ihan ensimmäisestä alkaen! Tuu moikkaamaan!
t. Marko